heini sistonen

 

fysioterapeutti

Fysioterapia ja fysiovalmennus

Tyypillisiä fysioterapia-asiakkaitani ovat kaikenikäiset ihmiset monenlaisissa elämäntilanteissa, kroonisista kipuasiakkaista neurologista kuntoutusta vaativiin asiakkaisiin sekä kuntoutuksen alkumetreillä olevista ihmisistä huippu-urheiluun. Lisäksi olen hoitanut lukuisia psykofyysisen fysioterapian asiakkaita, esimerkiksi stressin käsittelyssä ja burn out -oireiden hoidossa.

Työssäni käytän monipuolista ja yksilöllistä lähestymistapaa, jossa hoitosuunnitelma laaditaan aina yksilöllisesti vastaamaan asiakkaan sen hetkistä tilannetta ja tarpeita.

Tavoitteet kuntoutumiseen luodaan yhdessä asiakkaan kanssa, toimimme yhdessä tiiminä kohti tavoitteitasi kuntoutuksen, liikuntavammojen tai työn rasituksen tuomien oireiden ennaltaehkäisyn, painonhallinnan, yleisen hyvinvoinnin tai elämäntapamuutosten saralla.

Vaikka välillä olisi haastavaa, hyvällä fiiliksellä yhdessä tekeminen auttaa hyvään lopputulokseen!

Ammatillinen tausta ja opinnot

Työkokemusta ja koulutusta minulle on kertynyt monipuolisesti terveydenhoitoon ja ihmisen kokonaisvaltaiseen kuntoutukseen sekä hyvinvointiin liittyen yli 10 vuoden opintojen ja yli 20 työvuoden aikana. Nämä yhdessä ovat mahdollistaneet monipuolisen työnkuvani ihmisten kokonaisvaltaisessa hoidossa.

Työskentelyni terveydenhoitoalalla alkoi vuonna 1998 erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kuntoutuksen parissa. Tämän jälkeen olin töissä sairaalassa, muun muassa akuuttiosastolla ja ikäihmisten parissa. Samanaikaisesti toimin fysiikkavalmentajana useissa eri lajeissa. Sairaalatyöskentelyn jälkeen siirryin opiskelemaan opetusalaa, valmensin ja asuin Ruotsissa.

Palattuani Ruotsista jatkoin työskentelyä kuntoutuksen ja valmennuksen parissa sekä opettamista samanaikaisesti. Toimin tuolloin myös nuoren maajoukkuevalmentajana yleisurheilussa, lähinnä pika- ja aitajuoksijoiden kanssa, sekä valmensin paraurheilijoista pyörätuolikelaajia.

Urheilu-ura ja työskentely huippu-urheilun parissa

Oma urheilutaustani on varsin monipuolinen ja päättyi isoon loukkaantumiseen. Urheilu-urani aikana harrastin yleisurheilua ja pelasin koripalloa, joista yleisurheilussa tuli jonkin verran onnistumisia.

Henkilökohtainen kuntoutusprosessi on antanut minulle työkaluja työhöni. Kokemani myötä ymmärrän hyvin urheilijoita ja heidän tarpeitaan, minkä vuoksi teen ja olen tehnyt yhteistyötä vuosia eri lajien huippu-urheilijoiden kanssa. Heidän lajejaan ovat olleet esimerkiksi yleisurheilu, nyrkkeily, vapaaottelu, judo, ratsastus, jalkapallo, koripallo, salibandy, jääkiekko, jäätanssi, tennis, golf, purjehdus, voimistelu...

Erityisosaamisalueitani ovat:

  • lantion alueen kiputilat ja oireet

  • akuutit ja pitkittyneet niska- ja selkävaivat

  • erilaiset akuutisti tai pikkuhiljaa alkaneet alaraajan oireet

  • urheiluvammojen kuntouttaminen, kuntoutuksen oikeanlainen aikataulutus/optimointi ja paluu urheilun pariin

  • kivunhoito, muun muassa akupunktio

  • psykofyysinen fysioterapia

Languages: Finnish, English and Swedish

Contact: heini.sistonen@idealhealth.fi

fysioterapeutti heini sistonen työskentelee idealfysion punavuoren toimipisteellä

Heini Sistonen

 

Heini sees clients at the Punavuori branch. / Heinin ajat ovat varattavissa Punavuoren toimipisteeltämme.